Hauiskääntö käsipainoilla

Hauiskääntö myötäotteella käsipainoilla seisten on loistava perusliike hauiksen (kaksipäinen olkalihas), eli haban eli haukkarin kasvattamiseen. Ja hauishan on toki monen mielestä ihmiskehossa se visuaalisesti tärkein lihas. En ota kantaa siihen, mutta nyt opetellaan joka tapauksessa tekemään hauiskääntö käsipainoilla oikealla tekniikalla. Hauiksen lisäksi liike tuntuu kyynärvarsissa. Hauiskäännöt on mahdollista tehdä myös taljassa, tangolla tai mutkatangolla.

Hauiskääntö käsipainoilla

Näin teet hauiskäännöt oikein käsipainoilla:

  • Ota käsipainot käteen ja seiso polvet ja kyynärpäät lievästi koukussa.
  • Jännitä keskivartalo. Ota hyvä tuki jaloista. Hyvä ryhti.
  • Käsipainot ovat lähtötilanteessa vartalon vieressä siten, että rystyset osoittavat sivuille.
  • Lähde koukistamaan kyynärpäitä ja lähde samanaikaisesti kiertämään kämmeniä ylöspäin.
  • Yläasennossa pysäytä hetkeksi ja pidä puristus hauiksissa.
  • Laske painot hallitusti takaisin lähtötilanteeseen. Painoja EI pudoteta, vaan ne lasketaan jarrutellen – muista aina, että myös alaspäin menevä liike on työn tekemistä hauiksilla.
  • Keskity tekemään liike alusta loppuun hauiksilla, eli älä lähde heijaamaan vauhtia vartalosta: tämän ei ole tarkoitus olla kokovartaloliike, vaan nimenomaan hauista vahvistava liike. Jos heijaat vauhtia vartalolla, niin joo – kyllä pystyt käyttämään isompia painoja, mutta treenaat ihan muita lihaksia kuin hauista. Eli ota ihan nöyrästi vaan riittävän pienet painot, jotta pystyt tekemään liikkeen puhtaasti oikealla tekniikalla.
  • Kyynärpäät pysyvät koko liikkeen ajan vartalon vierellä. Älä nosta niitä yläasennossa saadaksesi painoja korkeammalle.

Hauiskäännöt on mahdollista tehdä käsipainoilla myös ilman kiertoliikettä siten, että kämmenet osoittavat lähtötilanteessa eteenpäin. Monien mielestä liike on kuitenkin tehokkaimmillaan, kun siihen sisällytetään myös kierto.

Opastusvideo hauiskääntöjen tekemiseksi oikein:

Hauiskäännöt vasaraotteella

Hauiskäännöt voi tehdä myös vasaraotteella, jolloin liike kohdistuu tehokkaasti myös brachialis-lihakseen, jonka kasvattaminen tuo kivasti muotoa käsivarteen. Vasaraotteella liike tuntuu enemmän myös forkuissa eli kyynärvarsissa. Eli kannattaa tehdä hauiskääntöjä silloin tällöin myös vasaraotteella. Vasaraotteella treenattaessa käytä hieman pienempiä painoja kuin tehdessäsi normaaleja hauiskääntöjä.

2 Comments

  1. Kasperi sanoo:

    Kun sarjassa on 3×12 pitääkö se tehä molemmilla käsillä 12 vai yhteensä 12

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *