Kuinka paljon pitää kestää?

Jos elämässä on tavalla tai toisella rankka vaihe menossa, on huomioitava treenin intensiteetti sille tasolle, että elimistö pystyy palautumaan ja treenistä saadaan toivottua energiaa ja hyvää oloa arkeen. Kuuntele itseäsi ja kehoasi.

Kyllä, se kaikkein vaikein ja tärkein asia ja kuinka paljon sitä nykyään ”joka tuutista” toitotetaan.

Mutta hei, kuinka moni valmentaja tietää itse mitä se on ja kuinka moni osaa todella ohjata asiakkaitaan siihen taitoon tai on miettinyt sitä, miten sitä arvokasta taitoa kohti tulee kulkea?

Siihenkään suureen kysymykseen ei ole yhtä ainutta vastausta tai ratkaisua, lähtökohtana on fakta: me kaikki kestämme henkistä ja fyysistä taakkaa jo luontaisesti erilailla ja elämä myöskin muokkaa meitä suuntaan tai toiseen, toisia enemmän ja toisia vähemmän.

Se mitä meidän henkiselle ja fyysiselle terveydentilalle tapahtuu syntymässä, lapsuudessa ja elämän eri käänteissä vaikuttaa meidän fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn ja näitä ominaisuuksia voi kyllä hyvissä käsissä muokata kestävämpään suuntaan tietoisesti, toki mahdolliset rajoitteet asettavat haasteita mutta eivät esteitä.

Elämäntilanne vaikuttaa oleellisesti; työ, opiskelu, perhe, arki, treenaaminen, muiden perheenjäsenien harrastukset, kaikki vaativat osana ja yleisin tilanne on se, että näistä tekijöistä on jokainen vaihe yhtaikaa menossa ja se on ihan normaalia, se on elämää.

Se miten suuren osan kukin vaihe vuorokaudesta ja viikosta vie on kaikilla erisuuruinen ja kuuluukin olla. Jos jokin vie suunnattomasti voimia kaikelta muulta olisi löydettävä keinoja, joilla tasapainottaa taakkaa ettei koko paletti hajoa, joskus on taas tietoisesti panostettava juuri siihen yhteen vaiheeseen jotta saa tulevaisuudessa taakkaa sieltä kevennettyä. Ja sekin on täysin normaalia elämää.

Joskus elämä tuntuu selviytymiseltä ja se kuuluu pelin henkeen MUTTA se ei saa olla sitä aina. Yleensä tuo elämäntilanne, jossa on monta vaihetta päällekkäin kestää vuosia ja siihen tottuu. Sen jälkeen ei huomaa enää olevansa selviytymistilassa ja tässä on jo burnoutissa ja ylirasitustilassa tai ainakin sen partaalla.

Hyvä suunnittelu, rutiinit, rytmi, sopiva aikataulutus pelastaa kaaokselta ja jättää tilaa palautumiseen siinä määrin kuin se tietyssä tilanteessa on mahdollista.

Jos työssä on erittäin tiukkaa ja perheessä valvotaan, on huomioitava treenin intensiteetti sille tasolle, että elimistö pystyy siitä palautumaan ja siitä saadaan toivottua energiaa ja hyvää oloa tiukkaan arkeen. Treeni ja ruokavalio eivät saa tavallisen kuntoilijan arjessa olla niitä tekijöitä, jotka vievät energiaa ja voimavaroja vaan tuovat niitä hektiseen arkeen.

Kilpa-urheilu on sitten asia erikseen muuta niin kuntoilijoissa kuin kilpa-urheilijoissa on heitä, jotka kestävät enemmän, palautuvat tiukastakin treenistä vaikka elämä pyörittää ja voivat hyvin.

 Ja yhtälailla kuntoilijoissa ja kilpa-urheilijoissa on heitä, jotka vaativat pidemmän palautumisen ja rauhallisemman tahdin joten tiettyyn elämänvaiheeseen ei todennäköisesti kannata ottaa liian tiukkaa tavoitteellista treeniä vaan odottaa parempaa jaksoa elämässä. Suunnitellen. Muuten voi mylly pyöriä iänkaiken liian lujaa, eikä siinä kyydissä jaksa ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Toki sekin pitää huomioida, että jos jotakin tavoittelee sen eteen on ponnisteltava, kenellekään mikään ei tapahdu eikä tule itsestään tai helposti. Toisilla vain on kestävyyttä, tahtotilaa ja todennäköisesti hyvää suunnittelua taustalla, joten se voi näyttää helpolta. Ja senkin jälkeen on otettava huomioon muuttuvat tekijät, joita tulee jokaisen polulle, enemmän tai vähemmän, niistäkin mennään viisaammin yli etukäteisajatelluilla toimintamalleilla.

Se, että leimataan toisinaan kilpa-urheilu ja varsinkin fitnessurheilu ylipäätään ja yksioikoisesti sairaaksi ihmiselle sopimattomaksi ja sairastuttavaksi ilmiöksi, on mielestäni väärin ja ruokkii ihmisten ajattelumaailmaa väärin. Tottakai urheilumaailmassa mennään äärirajoilla, mutta sielläkin on urhelijoita, jotka kestävät enemmän ja toiset kestävät vähemmän. Suurin syy ylirasitustilaan on kuitenkin se elämäntilanne, jossa kilpa-urheilua suoritetaan. On osin omalla vastulla ja osin valmentajan vastuulla kartoittaa onko jokin tavoite juuri nyt realistinen vai piileekö siinä sekä terveydellinen riski, että se ettei kunnon ajoitus tule välttämättä olemaan paras mahdollinen ja vaikka se saataisiin juuri hiottua pintaan onko se sen arvoista, että palautumista ei tapahdu ja vaurioita korjataan vielä pitkään. Eli on osattava tehdä myös vaikeita ratkaisuja, ehkä jopa ihan lähelläkin h-hetkeä. Se ei ole luovuttamista vaan viisautta. Hyvä suunnittelu jatkoon ja seuraavaan tavoitteeseen on kuitenkin oltava valmiina, jotta ei jäädä tyhjän päälle ja silloin on pää kovilla ja treenaaminen vaikeaa.

Tavoite ja välitavoitteet on oltava, on kyse sitten kuntoilusta, kilpa-urheilusta, työ-urasta tai mistä vaan, jos ajelehditaan ”ihan ulapalla” motivaatiota on vaikea, pitkässä juoksussa ehkä jopa mahdoton ylläpitää ja vaikeiden aikojen aikana on oltava joku etappi, jota kohti suunnata ja niitä tulee jokaisen matkalle. Ja sitäkään on turha ajatella ettei kenellekään niitä tule, toki toisille niitä kasaantuu enemmän ja toiset pääsevät hieman vähemmällä, aivan kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta hyvin moneen voimme ja aivan varmasti siihen voimme miten näiden kaikkien asioiden kanssa jaksamme.

Hyvä valmentaja osaa asettua toisen asemaan, näkee kokonaiskuvan ja käyttää aikaa tutustuakseen valmennettavaan, tämän kestokykyyn, ominaisuuksiin ja persoonaan. Omakohtainen kokemus siitä lajista mitä valmentaa / tavoitteellisesta treenaamisesta / kilpaurheilutausta, elämänkokemus ja omien virheiden tuoma oppi ovat ne parhaimmat koulijat valmentajalle vankan hankitun ja opitun tietotaidon lisäksi. Ja se, että työtä tekemällä saa koko ajan lisää ammattitaitoa – myös valmennettavilta oppii. Näitäkin asioita kannattaa puntaroida valmentajaa ”hankkiessa” vaikkakin se miten valmennussuhde toimii ja mitä se  tuottaa selviää vasta, kun valmennusta on takana riittävä aika.

Vanha sanonta hyvin suunniteltu on ihan oikeasti melkein puoliksi tehty, tulos on ainakin todennäköisemmin se tai lähellä sitä mitä haluttiin.