Kohta toivon mukaan tilanteen pitäisi olla sellainen, että voisi pikkuhiljaa päästä jo punttisalille. Kasvomaskin käyttäminen lienee silti kuitenkin vähintään suositeltavaa. Korona-ajan kuuminta tavaraa vessapaperien ja käsidesien lisäksi ovat olleet hengityssuojaimet ja kasvomaskit, joiden saatavuudessa on ollut isoja ongelmia ihan kansallisellakin tasolla… ammattilaisillekaan ei ole kasvosuojaimia riittänyt saatikka kuluttajille. Nyt tilanne näyttäisi alkavan helpottaa. Kasvomaskeja näkyy jo apteekeissa myynnissä. Tässä pari verkkokauppaa, joista kasvomaskeja pystyy tilaamaan järkevään hintaan ja nopealla toimitusajalla:

Otoplugin verkkokauppa

Otoplug on ensisijaisesti terveydenhoitotuotteiden tukkuliike, mutta heillä on myös kuluttajien verkkokauppa, josta on nyt tilattavissa kasvomaskeja ja pisarasuoja-visiirejä. Tuotteet ovat CE-merkittyjä. Otoplugin 3-kerroksinen kasvomaski on tarkoitettu kirurgiseksi suu-nenäsuojaksi myös hoitohenkilökunnan käyttöön. Pisarasuoja visiiri suojaa käyttäjää pisaratartunnoilta ja myös muita, jos visiirin käyttäjä itse aivastaa tai yskii.

kasvomaskit
Otoplugin kasvomaskit myydään 50 kappaleen laatikossa. Hintaa boksilla on 66 eur.

Puhelinfix.fi -verkkokauppa

Puhelinfix.fi -verkkokauppa myy niinikään CE-hyväksyttyjä hengityssuojaimia/maskeja. 10 kpl paketti maksaa 45 euroa.

hengityssuojain
Hengityssuojain Maski KN95 FFP2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *